Jos kaiken sen kaipauksen, jota ihmiset osoittavat iltaisin Internetissä, voisi johtaa energiaksi sähköverkkoon, Suomeen ei tulisi milloinkaan pimeä eikä kylmä. Mikäli maassamme vallitsevan vihan ja ahdistuksen voisi generoida sähköksi, virta ei ehtyisi kaapeleista koskaan.
Entä mistä me saamme sitä oikeaa sähkövirtaa, sillä Suomessa kasvaa
vain kulutus mutta ei tuotanto? Erään vihreän naiskansanedustajan mukaan Suomessa ei
tarvita ydinvoimaloita, sillä ”sähkö tulee pistorasiasta”. Tämä voi olla
mediaseksikästä, mutta hieman ajattelematonta.
Järkevintä energiapolitiikkaa: säästäminen
Ehtyviä ja uusiutumattomia energianlähteitä olisi järkevintä säästää. Säästäminen vaikuttaa kuitenkin olevan monille ihmisille uutta, ja poliittiselle vallalle tuntuu vaikealta puuttua kulutustottumuksiin. Poliitikot eivät suosita energian säästämistä, sillä he kuvittelevat, että kansalaiset pitävät heidän energiapolitiikkaansa epäonnistuneena, mikäli poliitikot puhuvat rajoituksista.
Ihmisten pitäisi suostua sähkönsäästötalkoisiin vapaaehtoisesti.
Energian tuhlausta joudutaan rajoittamaan tulevaisuudessa myös
ympäristösyistä. Energianlähteitä pitäisi säästämisen ohella myös käyttää tehokkaammin, mikä vaatii energiantuotannolta ja -käytöltä parempaa hyötysuhdetta.
Kulutuksen hillitseminen ei ole onneksi ylivoimaista.
Kukaan tuskin kuolisi, vaikka puolet koko energiantuotannosta
lopetettaisiin heti. Hyvinkin helpoilla ja yksinkertaisilla toimilla, eli kytkemällä laitteet valmiusasentoon aina kun niitä ei käytetä, voitaisiin säästää jo osa nykykulutuksesta. Vielä enemmän säästettäisiin vähentämällä myös standby-kulutusta tai luopumalla siitä
kokonaan. Pienistä puroista muodostuu suuri virta, eikä sähkön kokonaistuotantoa tarvitsisi välttämättä lisätä. Nyt ihmiset maksavat tuhlailustaan yhden uuden ydinvoimalan
verran.
Ongelmana on, että Pohjoismaissa tarvitaan myös ylimääräistä voimalaitoskapasiteettia, sillä energiankulutus aaltoilee kesän ja talven sekä teollisuuden tuotantovaihtelujen välillä. Niinpä suomalaisilla olisi tilaisuus osoittaa, että
voimme yhteistuumin vähentää sähkönkulutusta esimerkiksi
huippupakkasten aikana, eikä lisäkapasiteettia tarvittaisi. Hallitukset kuitenkin pelkäävät kertoa kansalaisille
säästämisen tarpeellisuudesta, vaikka juuri se osoittaisi myös
poliitikkojen ajattelevan järkiperäisesti. Nyt sähköä yritetään säästää
salaa, ajamalla alas ”prosessiteollisuutta”, mikäli sähkön säästämiseen
joudutaan.
Tilastojen mukaan sähkönkulutus kuitenkin vain kasvaa. Yksi kotiteatterivahvistin kuluttaa sata wattia, vaikka sitä kuunneltaisiin paljon pienemmällä teholla. Laitteen tarkoitus on tuottaa nautintoa, joten asian varjopuolia ei pysähdytä ajattelemaan. Sen sijaan hyötykäyttöön tarkoitettujen kylmälaitteiden ja kodinkoneiden kanssa osataan olla tarkkana, ja ne onkin jaettu energialuokkiin kulutuksen mukaan. Pihtaaminen yksissä asioissa ja piittaamattomuus toisissa kertoo siitä, miten ideologisia energian säästämiseen liittyvät asenteet ovat. Tässä maassa palaa sähköä hukkaan aika paljon myös mainosvalojen ja katuvalaistuksen muodossa.
Sähköntarve ja tuotanto
Entä tarvitaanko Suomessa lisää sähkövoimaloita ja minkälaisia? Suomessa käytettävästä sähköstä noin viidennes
tulee vesivoimasta, kolmannes ydinvoimasta ja loput hiili-, öljy-, turve-,
maakaasu-, biomassa- ja tuulivoimaloista. Kun hiili- ja öljylauhdevoimalat ajetaan ilmastonsuojelusyistä alas ja nykyiset ydinvoimalat pitää poistaa käytöstä noin vuoteen 2035 mennessä, vastaus on selvä. Ydinvoiman kokonaisosuutta täytyy lisätä, ja uusia ydinvoimaloita pitää rakentaa jo vanhojenkin korvaamiseksi.
Suomi on energiariippuvainen maa, jonka teollisuus kuluttaa huomattavasti sähkövirtaa, ja siksi Suomessa tarvitaan luotettavasti saatavilla olevaa energiaa. Kysymys ei ole siitä, pitääkö rakentaa ydinvoimaa vai tuulivoimaa. Suomessa tarvitaan kaikenlaista voimaa: sekä ydin- että tuulivoimaa, turvevoimaa, bioenergiaa ja vesivoimaa. Poliittisesti tilanne on helppo, sillä lisäämällä mitä tahansa niistä eduskunta tekee aina oikean ratkaisun. Mitä pikemmin uusia voimaloita aletaan rakentaa, sitä epätodennäköisemmin lamput tulevaisuudessa sammuvat. Kun sekä Venäjän että Ruotsin ydinvoimalat ovat osoittautuneet reistaileviksi, on parempi tuottaa nykyinen tuontiosuus sähköstä omassa maassa.
Ydinvoimapäätöstä eivät sanele kuitenkaan poliitikot vaan markkinat. Uusien ydinvoimaloiden tarpeesta eivät päätä kansanedustajat painaessaan sähköäänestyskoneensa nappulaa vaan kuluttajat vääntäessään kotona sähkökatkaisimista. Mikäli nykyisestä elintasosta pidetään kiinni, eduskunnan tehtäväksi jää lyödä nuija pöytään rakentamislupien puolesta.
Suomi on tuonut sähköä sekä Venäjältä, Ruotsista, Virosta että Norjasta. Siksi olisi oikein, että Suomesta voitaisiin lopulta myös viedä sähköä ulkomaille. Ydinsähköä pitäisi tuottaa reilusti yli oman tarpeen niin, että sitä riittäisi vientiin, sillä se vähentäisi suomalaisten riippuvuutta energian tuonnista Venäjältä. Tällä hetkellä Suomen käyttämästä raakaöljystä noin 75 prosenttia tulee Venäjältä ja loput Pohjanmereltä. Suomi tuo reaktorillisen verran ydinsähköä Tshernobyl-tyyppisestä voimalasta Suomenlahden kaakkoispuolelta. Mikäli Sosnovyi Borin aromipesä räjähtää, syytän siitä vihreitä, jotka eivät salli turvallisten ydinvoimaloiden rakentamista Suomeen.
Siemens-Arevan valmistama yksikkö on uusi Rolls-Royce verrattuna vanhaan Trabantiin. Voimalat ovat teknisesti niin erilaisia, ettei niistä voitaisi käyttää edes samaa nimeä. Yhteistä on lähinnä se, että ne tuottavat sähköä. Olkiluotoon valmistuvan uuden yksikön viivästyminen on kertonut siitä, että turvallisuusjärjestelmät toimivat. Toiseksi viivytykset ovat johtuneet siitä, että kyseinen voimala on ensimmäinen tyyppiään ja sellaisena maailman suurin. Syynä viivytyksiin on siis poliittinen kitsaus ja vain yhden luvan myöntäminen: se haluttiin hyödyntää täysimittaisesti, ja siksi rakentajien oli otettava riski uuden voimalatyypin suunnittelemisesta. Kolmas syy hitauteen on monikulttuurinen työmaa, jossa asiat takkuilevat kielipulmien vuoksi.
Pohjoismaissa vallitsevat yhteiset sähkömarkkinat. Niinpä energiantuotantoa ja -tarvetta täytyy tarkastella koko Pohjolan ja lähialueiden kannalta. Liettuan EU-jäsenyyden ehdoksi asetettiin, että se sulkee Ignalinan ydinvoimalan, joka on Euroopan suurin ja Tshernobyl-tyyppinen. Liettua on EU:n jäsen, mutta voimalan sulkeminen viivästyi, koska se tuotti 80 prosenttia maan sähköstä. Jos Suomen viides ydinvoimala olisi voitu rakentaa vihreiden viivyttämättä, Suomeen tuotava venäläissähkö olisi voitu johtaa Liettuaan ja sulkea siellä toimiva vaarallinen voimala. Vihreiden ideologinen ydinvoimavastaisuus heikentää turvallisuutta, vaikeuttaa energian saatavuutta ja nostaa sähkön hintaa.
Suomen huoltovarmuuden kannalta olisi tärkeää panostaa ydinvoimaan. Uraania tuotetaan muuallakin kuin Venäjällä, esimerkiksi Australiassa, Etelä-Afrikassa, Kanadassa ja Namibiassa. Uraania voidaan helposti varastoida useiksi vuosiksi toisin kuin monia muita energianlähteitä. Suomen olisi kaiken kaikkiaan hyvä päästä eroon itänaapuriin sitovasta energiariippuvuudesta. Ydinvoimalaitosten omistuksen pitäisi olla tällöin suomalaisten omissa käsissä.
Ydinvoiman lisäämistä puoltaa sekin, että tulevaisuuden reaktoreissa polttoaineena voidaan käyttää nykyisin syntyvää ydinjätettä. Tällöin uraanin radioaktiivisten isotooppien vaarallisuus vähenee sadastatuhannesta vuodesta noin viiteensataan vuoteen. Fuusioenergian hyötykäytön onnistuminen puolestaan on niin suuri kala, että sen pyydystämistä kannattaa jatkaa eikä laittaa ydintekniikan kehittämishankkeita jäihin.
Ydinsähkö elää maailmalla renessanssia, ja monet ydinvoimasta
luopumassa olevat valtiot joutuvat pyörtämään päätöksensä. Saksan
epätoivosta kertoo se, että maa aikoo korvata ydinvoiman
hiilivoimaloilla ja pumpata syntyvän hiilidioksidin ”maan alle”. Se
tuskin onnistuu. Saksassa oli helppoa tehdä luopumispäätös, sillä maa rakensi laajan ydinvoimalakannan 1980-luvulla. Sen varassa pötkittäneen niin pitkälle, ettei nykyisten poliitikkojen tarvitse ottaa vastuuta tilanteesta, jossa viimeinen voimala sammutetaan. Jatkamispäätöksen tekeminen on kuitenkin väistämättä edessä. Myös Ruotsi on kumonnut luopumispäätöksensä ja antanut luvan vanhojen ydinvoimaloiden korvaamiseksi uusilla. Kertaalleen tehty luopumispäätös on osoittautunut suureksi
virheeksi, sillä se on heikentänyt maan ydinvoimakulttuuria ja
pysäyttänyt asiantuntemuksen kehittämisen.
On selvää, että ydinvoiman käyttöönotto maailmanlaajuisesti on ihmiskunnan suurimpia virheitä. Ihmiskunnalla ei ole ollut jälkipolville mitään niin pysyvää annettavaa kuin ydinsaasteet. Periaatteellinen ratkaisu on kuitenkin tehty, ja nyt olisi toinen suuri virhe kääntyä puolimatkasta takaisin. Meitä uhkaa myös hiilidioksidin paljous, ilmastonmuutos ja vedenpaisumus. Niinpä ydinvoiman kanssa valittu tie kannattaa kulkea loppuun ja käyttää maailman uraanivarat sähkön tuottamiseen kehittyneissä maissa. Suomen moraalisen aseman takaa se, että Suomessa jätteiden varastointi on ratkaistu lainsäädännöllisesti, taloudellisesti ja teknisesti, ja korkea-aktiiviset saasteet loppusijoitetaan 420 metrin syvyyteen kallioperään. Ydinvoiman käytön keskeyttäminen olisi tässä tilanteessa järjetöntä, sillä uudet voimalat vähentävät käyttöriskejä, ja kaksinkertainen määrä ydinjätteitä ei yhteen paikkaan sijoitettuna aiheuta sen suurempaa varastointiriskiä kuin nykyinenkään määrä.
Ydinvoiman käyttö pitää maailmanlaajuisesti keskittää läntisiin teollisuusmaihin, jotka siten voivat ottaa paremmin vastuuta ilmastonmuutoksen torjunnasta. Länsimaissa myös turvallisuuden taso on parempi kuin esimerkiksi Lähi-idän maissa. IAEA:n pitää estää ydinenergian käyttöönotto poliittisesti epävakaissa ja terroristisissa valtioissa.
Rauhanomaisella ydinvoiman käytöllä voidaan takoa aseita auroiksi. Esimerkiksi Yhdysvaltain kaupallisessa käytössä olevien reaktorien tuottamasta ydinsähköstä noin puolet tulee käytöstä poistettujen ydinaseiden plutoniumista. Tällä tavoin ydinsähkön käyttäminen edistää aseistariisuntaa. Venäjällä on asekaapeissaan tuota ydinmateriaalia vielä enemmän kuin Yhdysvalloilla, mutta tekniikan kehittymättömyyden vuoksi Venäjän voimaloissa ei voida käyttää plutoniumia, toisin kuin esimerkiksi Suomen viidennessä ydinvoimalassa voitaisiin. Vanhoihin 1950-luvulla suunniteltuihin voimaloihin verrattuna se onkin hieno laitos.
Ydinvoima ja politiikka
Populistiset puolueet vastustavat ydinvoimaa, sillä ne harvoin kantavat hallitus- tai muutakaan vastuuta. Siksi niiden on kannattavaa vastustaa kaikkea, mihin liittyy vähäisimpiäkin riskejä. Ajatus on, ettei kannata ottaa vastuuta sellaisesta, mistä ei ole ollut itse päättämässä. Näin on helppo osoittaa tarvittaessa jälkiviisautta.
Monille pienille puolueille ydinvoimavastaisuus on neuvotteluvaluuttaa. Ydinvoimaa tähän maahan joudutaan
rakentamaan, sanovatpa poliitikot mitä tahansa. Hangoittelijoiden vastustus on
käsien pesua yhteisvastuusta. Vastarinta on pelkää poliittista taktikointia.
Pienillä puolueilla ei ole takanaan suuria etujärjestöjä. Ainoa, mitä niillä on, ovat mielipiteet. Ne voivat käyttää mielipidevaltaa muiden puolueiden kiristämiseen esimerkiksi silloin kun hallituksen ovensaranoita säädetään kohdalleen. Osoittamalla tiukkaa ydinvoimavastaisuutta ne voivat saada läpi joitakin omia vaatimuksiaan, jos ne päästetään hallitukseen ja suostuvat samalla tinkimään esimerkiksi ydinvoimavastaisuudestaan. Ydinvoimakanta on niille jokeri poliittisessa pokerissa.
Ydinvoimavastaisuus on johtanut monia puolueita kuitenkin ideologisiin ristiriitoihin. Esimerkkinä on ekopuolue vihreiden kanta, joka muistuttaa lautamajassa värjöttelevän viheriä-Villen vinkkiä: ”Vedä lämpöä neulasta, älä ydinvoimasta.” Ympäristöpuolueella olisi poliittinen intressi kannattaa hiilidioksidia tuottavien voimaloiden korvaamista ydinvoimaloilla. Ongelmana vihreiden asennoitumisessa on heidän fundamentalisminsa eli periksi antamaton periaatteellisuutensa. Poliittisissa ympyröissä fundamentalismi on vaarallista, sillä politiikan olemus on sovittelu. Tinkimättömyys juontaa juurensa vihreiden historiallisesta taustasta. Puolueen riveihin on aina kuulunut vasemmistolaisperäisiä ituhippejä, eikä niin sanottu kumisaapasjalka- ja risupartasiipi ole suinkaan kuollut vaan elää edelleen puolueen sisällä.
Ydinvoimavastaiset puolueet valitaan hallitukseen vain, jos parempiakaan apupuolueita koalition täytteeksi ei ole tarjolla. Hallituskauden lopussa vihreät halajavat pois hallituksesta päästäkseen keräämään kannatusta oppositioasemasta. Silloin on helppoa kiertää vastuu olemalla ydinvoimavastainen. Lupia uusien ydinvoimaloiden rakentamiseksi on kuitenkin myönnettävä pian. Siksi hallituksen ovi avautuu jatkossa sillä perusteella, mikä puolue tinkii ydinvoimavastaisuudestaan. Autoliikenteen nopea sähköistyminen yllättää varovaiset sähkönkulutusennusteet, ja niinpä päätöksiä tarvitaan ripeästi.
Uudet energiantuotantomuodot
Ydinvoima ja tuulivoima eivät ole vastakohtia. Turha pulputus siitä, pitäisikö Suomeen rakentaa ydinvoimaa vai tuulivoimaa
jatkuu niin kauan, kunnes vihreillä syttyy lamppu ja he keksivät, että
tyylimyllyjä voidaan pyörittää ydinsähköllä silloin kun ei käy tuuli.
Tuulivoimalla tuotetaan tätä nykyä hieman yli prosentti maailman sähköstä, Euroopassa kolmisen prosenttia ja Tanskassa peräti 20 prosenttia. Tuulivoima on oivallinen omakotitalojen sähköntuotantomuoto. Sen tueksi voidaan tarvita varavirtaa, mutta keskimäärin pieni tuulivoimala selviytyy omakotitalon kulutuksesta hyvin ja maksaa pääomakulunsa takaisin jo kymmenessä vuodessa. Kun lämmitykseen käytetään lämpöpumpulla saatavaa maalämpöä, tällainen asumus on energiataloudellisesti lähes omavarainen ja saasteeton. Tuulivoimalat myös soveltuvat ympäristöön kohtalaisen hyvin.
Jotta myös tuulivoimaa voitaisiin lisätä, Suomeen olisi rakennettava tekoallas. Tuulisena aikana patoluukkuja suljettaisiin, ja vesivoiman potentiaalienergiaa varastoitaisiin tekoaltaaseen. Tuulettomina kausina patoluukkuja avattaisiin ja otettaisiin potentiaalienergia käyttöön. Tekoallas auttaisi tasaamaan tuulivoiman kausivaihteluita, ja sen rakentaminen on tuulivoiman lisäämisen käytännöllinen ehto. Tekoallas auttaisi hyödyntämään myös yhteispohjoismaisten sähkömarkkinoiden hintavaihteluita. Halvan tuontisähkön aikana kotimaista energiaa voitaisiin varastoida tekoaltaaseen
Suomessa pitää investoida tuulivoimaloiden kehittämiseen. Korkea teknologia on hyvä vientivaltti. Hiilidioksidia tuottavista energiamuodoista on pitkällä tähtäimellä suosittava kotimaista turvetta – tuontitavaraa olevan hiilen sijaan. Kuitenkaan esimerkiksi Helsingin ei pidä korvata Euroopan ympäristöystävällisimpiä hiilivoimaloitaan turvevoimaloilla eikä tavoitella 20 prosentin kotimaisuusastetta energiantuotannossa vuoteen 2020 mennessä, kuten vihreät vaativat, sillä Helsingin Energian tuloutusten loppuessa kaupungille myös Helsingin veroäyri olisi yli 20. Uusilla energianlähteillä voidaan kompensoida poistuvia voimalaitoksia, mutta niiden osuus jää siltikin vain tuotantoon syntyvien aukkojen tilkitsemiseksi. Osuuttaan kasvattavat tulevaisuuden energianlähteet koko Suomessa ovat ydinvoima, tuuli ja turve. Turvetta käytettäköön siellä, missä sitä on saatavilla ja tuulivoimaa esimerkiksi pientalojen sähköntuotantoon.
Öljyn ehtymisen ja korvaamisen epätoivoisuus
Maassamme tuotetaan öljyllä kahdeksankertainen määrä energiaa ydinvoimalakantamme tuottamaan energiamäärään verrattuna. Koko teollistunut länsimaailma on edelleenkin riippuvainen öljystä. Öljyn ehtyessä sitä joudutaan korvaamaan muilla nestemäisillä polttoaineilla. Esimerkiksi lentoliikenne on täysin riippuvaista painoonsa nähden paljon energiaa sisältävistä hiilivedyistä. Mitä enemmän lennetään, sitä lähempänä on aika, jolloin matkustus katkeaa kuin kanan lento: ei ole, mitä laittaa koneiden tankkiin. Lentoliikenteen rajoittamista hiilidioksidipasseilla käsittelin jo luvussa ”Liikenne”, ja päästökaupan korvaamista tuotannonalakohtaisella ominaispäästöjärjestelmällä tarkastelen lähemmin luvussa ”Luonto”.
Kohtalaisesti kannattavan turpeennoston rinnalla on myös kannattamattomia bioenergian tuottamis- ja hyödyntämismuotoja. Esimerkiksi bioetanolin kehittämishankkeet perustuvat lähinnä lentopetrolin korvaamiseen, sillä lentokoneissa nestemäiset hiilivedyt ovat ainoa sovelias energianlähde. Muissa yhteyksissä bioetanolin käyttö ei kannata. Ohrasta valmistettu litra etanolia sisältää vain 21 megajoulea
energiaa, kun taas sen repiminen pellosta vaatii peräti 27 megajoulen
työn. Typpilannoitteet pitää sitoa energian avulla ilmasta, ja viljely
ja sadonkorjuu lisäävät öljyyn perustuvaa kulutusta. Öljyn tuotantokin loppuu viimeistään silloin, kun
tuottaminen vaatii enemmän energiaa kuin se antaa. Bioetanolia halutaan tuottaa vain, koska se on lentoliikenteelle välttämätöntä.
Euroopan unioni on kuitenkin edellyttänyt, että polttoainevaroja jatketaan sekoittamalla myös autojen käyttämään bensiiniin kuusi prosenttia puhdasta etanolia. Käytännössä pirtubensan tuotannossa ei ole järkeä varsinkaan Suomen tapaisissa maissa, joissa maa ei kasva ilman apulannoitusta. Biomassan valmistaminen palmuöljydieseliksi on puolestaan johtanut sademetsätuhoihin. Bioetanolin tuotannosta tulee Suomessa pelkkä maatalouden tukemishanke.
Meidän oloissamme hukkakaura olisi järkevämpää jopa viskata uuniin ja käyttää lämmöntuotantoon maataloudessa, kuten on tehtykin – vaikka myös se näyttää hölmöläisten hommalta. Hyötysuhde ei parane vaan huononee. Esimerkiksi DDR:ssä
hevosille syötettiin leipää, koska leipä oli valtion keinotekoisen
suosimispolitiikan vuoksi rehuviljaa halvempaa, mutta ennen pitkää kyseinen
politiikka teki viljan viljelyn kannattamattomaksi. Tämä osoittaa lähinnä sen fysikaalisen seikan, että alkutuotannossa valtion subventiot ovat täysin tehottomia.
Energiapolitiikkaa pitäisi tehdä objektiivisten laskelmien ja hyötysuhdemittausten perusteella eikä tunneperäisin argumentein. Sen bioetanolihanke joka tapauksessa osoittaa, että käyttämättöminä olevista pelloista voi tulla pian arvaamattoman arvokkaita leipäviljan viljelyä ajatellen. Bioetanolin tuotanto pahentaa maailman ravintopulaa. Tämän vuoksi Suomen vaivalla raivatut ja nyt käyttämättöminä olevat pellot olisi parempi pitää paketissa tulevaisuutta varten kuin laittaa kasvamaan metsää.
Moni EU-vetoinen energiahanke on ollut valon kantamista säkillä pimeään huoneeseen. Sellainen on esimerkiksi päätös korvata hehkulamput loistelampuilla. Totuus on, että maissa, joissa on yhtä aikaa pimeä ja kylmä, hehkulamppujen luovuttama suurempi hukkalämpö tulee hyödynnettyä asuntojen lämmityksessä. Laskelmat osoittavat, että loistelamppuihin siirtymisestä ei ole Pohjoismaissa mitään ekologista hyötyä. Puolustukseksi voidaan sanoa vain se, että lämmitykseen ei kannattaisi ylipäänsä käyttää korkeasti jalostettua energiaa, kuten sähköä. Hehkulampuista luopumisen kannattavuus jää riippumaan siitä, lämpiääkö kyseinen asumus alun alkaen sähköllä vai jollakin muulla.
Energiaratkaisut riippuvat tietenkin aina myös energian siirtokuluista ja -hävikeistä sekä siitä, kuinka eri muuttujia painotetaan. Tämä näkyy myös voimalaitosten sijoittelussa. Esimerkiksi turvevoimalan rakentaminen on kokonaisratkaisu: se ei tuota vain sähköä vaan myös kaukolämpöä. Niinpä voi olla viisaampaa rakentaa kaupungin liepeille tällainen voimala kuin esimerkiksi tuulivoimala. Tuulivoimalla taas on luontevaa tuottaa sähköä siellä, missä katuvalot ja kaapelit päättyvät: haja-asutusalueella. On tärkeää, että ratkaisuja tehtäessä pidetään pää kylmänä.
