KAUNEUS

 

Totuus, hyvyys ja kauneus ovat klassisia ihanteita. Totuuden tavoittelu sisältyy tieteeseen. Hyvyys puolestaan liittyy etiikkaan, politiikkaan ja yhteiskuntaelämään. Tältä pohjalta olen katsonut, että Suomessa tarvittaisiin totuuspoliitikkoja, joiden ylin arvo on politiikan todenperäisyys. Entä kauneus?

 

Kauneus ei liity vain taiteisiin tai missikilpailuihin eikä yleensäkään sellaiseen, mikä on jollakin tavoin määritelty kauniiksi. Elämä itsessään on kaunis.

 

Sitä ei vain aina tule huomanneeksi, kun elämää katselee läheltä: siihen osallistuen ja sisältä päin. Elämän kauneus valottuu kenties parhaiten korkeaan ikään ehtineille ihmisille, joilla on aikaa arvioida elämäänsä pohtien, mitä kaikki on ollut ja merkinnyt.

 

Kauneus on vakava ja tärkeä asia. Jokainen elämä on kaunis. Siksi kauneuteen liittyy myös vastuu.

 

Antiikin Kreikassa katsottiin, että etiikka ja estetiikka liittyvät yhteen. Ajatus voidaan ymmärtää myös nykyaikana.

 

Elämän kauneus näkyy lasten syntymässä ja leikeissä, nuorten ihmisten ponnistelussa ja heidän hammastenkiristelyssään, keski-ikäisten ihmisten kiireissä, joiden vuoksi he eivät aina näe eteensä, ja varttuneiden ihmisten elämänviisaudessa.

 

Kauneus on herkkä ja hauras asia, ja sen vuoksi tekee joskus mieli itkeä. Tärkeimmät kauneuskokemukset saavat meidät liikuttumaan, ja paras taide onkin sellaista, joka avaa silmämme kauneudelle itselleen: elämälle. Juuri siksi kirjoitin aiheesta väitöskirjani.

 

En ota tässä yhteydessä kantaa taidepolitiikkaan, sillä se perustuu pelkkään kysymykseen, kuinka taiteen rahat pitäisi jakaa, eikä sillä ole tekemistä sen enempää taiteiden kuin kauneudenkaan kanssa.